Journaling in India - osa 3

27.12.2019

Keskity 

Mulla oli aikoinaan paikka Oulun ammattikorkeakoulussa baletinopettajan koulutuslinjalla, mutta en motivoitunut opiskelemaan siellä. Syynä oli toisaalta työt tanssijana pääkaupunkiseudulla ja toisaalta se että samassa ryhmässä, jossa minun olisi pitänyt opiskella oli todella eritasoisia opiskelijoita. Mä olin tanssinut 3 vuotiaasta asti, tehnyt ammatillisen koulutuksen Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksessa ja samalla tunnilla mun kanssa saattoi olla ihminen, joka oli harrastanut tanssia vuoden. Nyt täällä Intiassa mua ei häiritse yhtään että samalla tunnilla meitä on niin joogaohjaajia, urheilijoita kuin vain vähän jooganneitakin. Olenko mä kasvanut ihmisenä vai onko opetus erilaista? Opetus täällä on mielenkiintoista ja jokainen keskittyy omaan tekemiseen. Ja itseasiassa, musta on tosi mielenkiintoista nähdä, miten erilaisille kehoille voi löytyä erilaisia avustuksia eri asanoihin. Ja on hyvä päästä kuulemaan ongelmista mitä ei esimerkiksi itsellä ole, koska on treenannut niin paljon. Tänään puhuttiin myös paljon siitä miten joogaasennot näyttävät erilaisilta eri ihmisillä ja se ei automaattisesti tarkoita että joku tekisi väärin. Meillä on vain niin monentyyppisiä kehoja ja riippuen jokaisen taustasta,  voi lopputulos näyttää hieman erilaiselta, mutta jokaisen pitäisi silti tehdä ja ajatella suunnilleen samoja asioita asennon sisällä. Puhuttiin myös siitä kuinka usein esim. sosiaalisessa mediassa näkee milloin mitäkin jooga asentoja - usein niiden kauniiden ja notkeiden tyyppien tekemänä. Ja siitä voi olla tekninen osaaminen kaukana, vaikka kuva olisi kuinka kaunis. Ja se mitä asennossa oikeasti tapahtuu tai pitäisi tapahtua, ei näy kuvassa. Se pitää tietää. Ja siitä pitää muistuttaa itseään joka kerta. Sillä keho on laiska. Joten keskity, aina, olit sitten tekemässä joogaharjoitusta tai salitreeniä. 


Meidän aamut alkaa joka aamu klo:6 jonka jälkeen juodaan yrttiteetä ja tehdään yogic cleansing, eli nenäkannulla huuhdotaan sieraimet, jonka jälkeen asetutaan lapsenlepoasentoon n.10-20minuutiksi. Sen jälkeen lausutaan mantroja, ja itseasiassa jännä juttu, mun veli on lauleskellut mulle näitä mantroja viime kerroilla kun ollaan nähty ja yritin tiedustella, mitä niissä sanotaan, mutta se ei silloin tiennyt. Ja nyt huomasin että täällä lausutaan samoja mantroja ja mikä kiehtovaa on että me myös keskustellaan mistä ne tulee ja mitä ne tarkoittaa. On mantroja mm. kädestä, maapallosta ja positiivisuudesta. Ja niiden tarkoitus on ohjata tähän hetkeen ja mm. arvostaa itseä, elämän perustaa ja antaa energiaa. Ja koska niitä on lausuttu jo ikuisuus, niin jokainen sana resonoi kehossa antaen oman värähdyksen ja energian. Aika mielenkiintoista!

Mitä muuta me tehdään täällä joka päivä:

  • pranayama eli hengitysharjoituksia
  • hatha joogaa
  • filosofiaa
  • anatomiaa
  • opettamisen metodologiaa
  • astanga vinyasa joogaa
  • pranayamaa ja meditaatiota
  • ja joka päivä me vielä keskustellaan kaikesta mitä nyt aiheeseen liittyen tuleekaan mieleen

Aamut siis alkavat aina kuudelta ja valojen tulisi sammua kello kymmenen. Niin ja toki me syödään myös. Kolme kertaa päivässä, super hyvää kasvisruokaa. Jos ollaan kiltisti, niin päästään ehkä joku päivä kokeilemaan näiden ruokien kokkaustakin. 


Body is my temple

Joogaterveisin 
Ulpu Puhakka, Kehonhallinnan Koreografi