Kaamos vai Kauneus?

Kaksi vuotta sitten asuin Saksassa ja tulin talvilomalle Suomeen, kun sain töistä kolmen päivän loman. Ensimmäinen kerta kun konkreettisesti tajusin ja näin ulkopuolelta, kuinka meillä todella on tosi pimeää täällä Suomessa ja kuinka se vaikuttaa monien mielialaan ihan huomaamatta.

Mä tulin siis innoissani kolmen päivän vierailulle, tarkoituksena vähän moikkailla kavereita ja käydä treenaamassa tutuissa paikoissa. Koko sen kolme päivää kun olin vierailulla, Helsinki oli täysin harmaa. Oli sellaista loskaräntä sohjoa, mistä lumen tuoma ilo ja valo oli kaukana. Kaikki mun kaverit oli ihan apeita ja maassa. Ihmiset kulkivat kaduilla hartiat lysyssä ja katse tiessä. Ei hymyn hymyä vastaan käveleville tyypeille (tai mulle).

Tää oli eka kerta, kun musta tuntui että mä tosiaan näin, miten se valon puute vaikuttaa meihin. Toki jotkut meistä reagoi siihen herkemmin ja toisilla se ei taas tunnu niin paljon, mutta turhan moni meistä vaipuu vähän sellaiseen synkempään moodiin.

Kun mä sitten olin Suomessa viime syksynä, mä päätin että mä haluan pitää mun draivin päällä myös vuoden pimeimpään aikaan. Mä halusin olla energinen myös räntäsateessa ja kulkea pää pystyssä harmauden keskellä.

Miten mä onnistuin siinä?

Mä tein pitkin pimeyttä pieniä juttuja. Ensinnäkin, mä pukeuduin lämpimästi. Ootko huomannut, että jos sulla on kylmä, niin sitä automaattisesti alkaa nostamaan hartioita ylöspäin? Lopputuloksena tästä hartiat ja niska on ihan jumissa.

Joten mä huolehdin siitä että mulla oli aina jotain kaulassa ja pipo. Toimi tosi hyvin. Ryhti pysy eikä hartiat ollu jumissa. Varsinkin, kun käy treenaamassa, niin sitä usein viilettää pää hikisenä paikasta toiseen, niin se hattu, myssy, lakki tekee paljon.

Sitten: mä söin paljon värikästä ruokaa. Mulla oli aina eväitä töissä (välillä taisin vahingossa jopa syödä kollegan mandariinit kun luulin niitä omikseni), oikein viljelin hedelmiä ikkunalaudoille ja tein itselleni marjahaasteen (marjoja joka aterialla). Kun ne hedelmät oli näköpiirissä, niin siinä samalla huolehdin että muistin myös nappailla niitä värikkäitä juttuja pitkin päivää.

Seuraava on mun mielestä tärkeä: mä pyrin innostumaan itse ja innostamaan muitakin niistä pienistä tai vähän suuremmistakin asioista. Tiedätkö, kun monesti oman päivän voi pelastaa joku ihan pienen pieni asia. Hymy, oven avaus, halaus, kohteliaisuus, vitamiininalle. You name it. Varsinkin jos on väsynyt. Sit joku tulee ja sanoo, ett hei tosi kiva että sä teet ton työn noin hyvin. Tai vaan huomauttaa, ett onpa muuten kiva nähä sua tänään. Pieniä yksinkertaisia asioita. Niin, niitä vois viljellä.

Sit mä myös opiskelin, uusia juttuja. Oli tosi innostavaa. Jossain vaiheessa mä hankin jopa oman valmentajankin. Joku joka välillä kannusti muakin. Arvaa oliko hauskaa :D Ja sit mä vähän välttelin niitä tiettyjä ihmisiä. Tiiätkö, kun on niitä ihmisiä joilla on aina kaikki huonosti. Joille sä hymyilet, mutta ne ei vaan tajua hymyillä takasin. Mut antaa niiden olla. Elämäntapa kai sekin.

Niin ja sit ehkä tärkein - panostin uneen. Enkä stressannu, jos en saanut unta. Koska on sekin lepoa, jos makaa vaan sängyssä.

Mitä jos lähetään yhdessä selättämään kaamosväsymys ja tuut piristämään sun elämää valmennuspaketilla! 


Terveisin Kehonhallinnan Koreografi Ulpu Puhakka


Ulpustudio Personal training palveluita ajatuksella ja sydämellä <3