Oikeus pahaan oloon

Jokainen on varmaan pikkuhiljaa alkanut yhdistää mut siihen että aina on kaikki hyvin. Se pääosin pitääkin paikkansa, mutta toki poikkeuksiakin myös mun elämästä löytyy. Lähipiiri tietänee että mun elämässä on ollut myös hyvin mustia kausia, jotka on opettanut mulle ihan mielettömän paljon. Omaa ja toisen pahaa oloa ei mun mielestä voi verrata, eikä oikein ehkä ymmärtääkään, mutta se mitä voi tehdä on kuunnella, olla tukena ja auttaa uusien ratkaisujen löytämisessä.

Jokainen meistä reagoi eri tavalla asioihin ja tilanteisiin. Toinen loukkaantuu asiasta, johon joku toinen ei edes reagoi. Oman elämän aiemmat tapahtumat ja vastoinkäymiset muokkaa sitä miltä tulevat vastoinkäymiset tuntuu omalla kodalla. Toisaalta myös taju siitä minkälaisten asioiden kanssa joku toinen kamppailee, voi vaikuttaa omaan näkemykseen ja fiilikseen asioiden kohtaamisessa. Murheet, vaikeudet ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään. On tilanteita, jolloin ne tuntuvat maailmanlopulta, mutta on myös keinoja, miten niiden käsittely ja niistä ylitse pääseminen helpottuu.

Mun mielestä fakta on se että jollain on asiat aina paremmin tai huonommin. Aina löytyy niitä tyyppejä joiden elämä näyttää täydelliseltä, mutta aina löytyy myös niitä, joilla menee huonommin. Sosiaalinen media tuo huippusuoritukset niin lähelle, että oma tekeminen voi välillä vaikuttaa varsin mitättömältä. Vaihtoehtoisesti uutisvirrasta löytyy myös niin paljon hätää, että toisinaan pysähtyy miettimään, onko näissä omissa hyvissä valinnoissa mitään järkeä. Näissä molemmissa tilanteissa mun mielestä avainasia on silloin suhteuttaa oma elämä maailmanmenoon ja miettiä MIHIN VOI VAIKUTTAA ja mihin ei. Uskallatko kohdata sun elämän vastoinkäymiset ja fiiliksen heikentäjät, tehdä tarvittavia muutoksia ja voida paremmin? Vai jatkatko porskuttamista samojen ongelmien ja vastoinkäymisten kanssa?

Mulla on aina välillä - jopa viikottain tahmeita päiviä, mutta mikä mulla auttaa siihen tosi paljon on rutiinit. Mulla on omia työlistoja, sekä itselle että firmalle, niin aina löytyy jotain puuhattavaa. Toinen mikä auttaa mua tosi paljon on se että nykyään mulla on omatkin treenit kalenterissa. Joka viikonloppu suunnittelen seuraavan viikon treenit kalenteriin sinne missä on tilaa. Ennenhän tää asia muodostu mulla niin että mä järjestelin vain asiakkaiden treenejä ja sit omat treenit meni miten sattuu. Nykyään on paljon kivempi, kun omat treenit on kalenterissa myös ja lepopäivät kunnossa.

Treenaaminen auttaa ainakin mulla kapasiteettiin kohdata elämän kurjia hetkiä. Kun vetää jonkun tosi pahalta tuntuvan treenin, niin kyllähän siitä tulee jälkikäteen vahvempi olo. Korkean intensiteetin treenit tuntuu tekijästään aina tiukoilta, eikä siihen vaikuta se missä kunnossa kukin on. Aina voi tehdä liikkeet kovempaa, isommin ja nopeammin ja saada saman tuntuman treeniin oli sitten huippu-urheilija tai aloittelija. Ryhmässä tällainen kova treeni myös vahvistaa ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tämänkin vuoksi, voisin suositella esim. työpaikoille yhteistä treeniä työkavereiden kesken. Treeni vahvistaa, ei paitsi kehoa, vaan myös MIELTÄ. Ja silloi kun se tehdään yhdessä, se voi vahvistaa koko ryhmää. 

Mikäli sun arjesta löytyy jatkuvasti asia, tilanne tai ihminen joka pilaa sun päivän ja sulle tulee siitä paha olo, suosittelen käyttämään energiaa tämän poistamiseen. On ihan naurettavaa valittaa viikosta toiseen samoista asioista ja kokea samoja juttuja taakkana omassa elämässä. Jokaisella meistä on jaettu tähän elämään tietyt kortit, mutta niiden vaihtaminen on matkan varrella täysin sallittua. Sä lopulta hallitset itse sun elämää, eikä kukaan muu. Hyvän olon helmikuu 2019 on tarkoitettu meille kaikille työkaluksi tarkastella omaa elämää ja omaa arkea. Mieti mikä tuottaa sulle iloa ja positiivisia fiiliksiä. Mutta mieti myös mikä tuottaa sulle huonoja fiiliksiä. Pahaa oloa ei voi kokonaan poistaa, se on tunne, joka kuuluu jokaisen elämään aina silloin tällöin, mutta omia työkaluja sen käsittelyyn voi kehittää. 

Vähennä murehtimista ja jossittelua, tee enemmän ja voi paremmin! Jaa sun hyvän fiiliksen aiheuttajat tagilla #MAHDOLLISUUKSIENMAALISKUU2019 ja anna muillekin ideoita arjen pienistä iloista, jotta mahdollisimman moni voisi parantaa omaa elämänlaatua ja elää täyttä elämää.

Ihanaa ja energistä viikkoa kaikille!

Toivoo Kehonhallinnan Koreografi Ulpu Puhakka

HALUATKO VALMENNUKSEEN?

Haluat selkeät ohjeet ilman monimutkaista kikkailua.

Olet saanut tarpeeksesi pikajutuista ja haluat laadukasta valmennusta.

Haluat näyttää hyvältä, muttet halua vaarantaa terveyttäsi sen takia. MEIDÄN VALMENNUS on SINULLE. Lue lisää.