Kun ei vaan jaksa treenata

Varmasti kaikille meistä tulee välillä sellainen fiilis, että nyt ei vaan pysty. Oli kyse sitten treeneistä, kävelystä, ystävien tapaamisesta tai muusta, on tärkeää kuunnella omaa kehoa ja mieltä omien menojensa suhteen. Jos uupuneena, niin fyysisesti kuin henkisestikin, lähdet uuvuttamaan itseäsi vaan enemmän, oot pian noidankehässä, jossa pahennat tilaasi entisestään! Muista, että välillä on ok ottaa iisimmin. Älä tingi hyvinvoinnistasi!

Mulla oli viime sunnuntaina ihan totaaliuupumus liikunnan suhteen. Viikon kovat treenit oli vienyt minusta mehut ja jäljellä olisi ollut vielä parituntinen vapaavuoro voimistelusalilla, minne mun piti mennä. En pystynyt: lihaksiin teki kipeää ja ajatuskin oli jossain aivan muualla kuin treenissä, joten vaikka olisin mennyt treenaamaan, treeneistä olisi puuttunut intensiteetti ja olisivat riskitkin kasvaneet sekä väsyneen kropan, että monessa muussa asiassa pyörivän mielen takia!

Noh, selitykset sikseen. Se, että kynnys lähteä treenaamaan on korkea, on todella yleistä! Toki kynnys on varmasti suurempi vähän liikkuvilla kuin aktiiviliikkujilla. Tämä on siitä vaarallinen sudenkuoppa, että kun kynnys lähteä treenaamaan on korkea johtuen huonoista liikuntatottumuksista, on tätä kynnystä äärimmäisen hankala madaltaa, ellei sitten lähde sinne liikkumaan!! Kynnyksen madaltaminen voi olla pitkä prosessi, mutta kun saat sen madallettua ja lisättyä sun aktiivisuutta uusiin sfääreihin, ruokkii se intoa vain enemmän ja kynnys madaltuu entisestään. Liikunnan harrastajille (eli meille kaikille) kääntäisin vapaasti idean vanhasta sananlaskusta: nälkä kasvaa syödessä -  Kunto kasvaa, fiilis natsaa.

Jos joskus liikkuminen ei nappaa, niin älä pelkää, et ole ajatuksiesi kanssa yksin!

Harjoittelun mahdollinen sivuvaikutus: uupuminen. 

Vaikka liikuntaa onkin syytä jokaisen arjessa olla ja vähän liikkuville sitä kannattaa lisätä, niin on syytä pistää jäitä hattuun liikunnan äkillisen lisäämisen kanssa. Tiedätkö miksi monet uudenvuoden treenilupaukset jäävät ihmisillä kesken? Juuri tuosta äkillisestä muutoksesta. Otetaan esimerkiksi henkilö, jonka arkiaktiivisuus koostuu autotallille kävelemisestä ja koiran ulkoilutuksista. Hän päättää, että New Year, New Me ja lähtee 1.1. punttisalille nostamaan rautaa. Samoin hän tekee 2.1. ja 3.1. ja ehkä vielä 4.1. Seuraus: keho totaalisessa kipsissä ja se harrastus päättyi siihen. New Me ei tule hosumalla vaan pitkällisen projektin seurauksena. Olen pahoillani, mutta oikoteitä onneen harvoin löytyy.

Tällä meinaan seuraavaa: ota pieniä askeleita, baby steps, alkuun ja lähde siitä kehittämään toimintaa vähä vähältä haastavammaksi ja vältä liian ison palan haukkaamista. Tästä minun pitää kyllä tunnustaa, että useammin kuin kerran haukkaan liian ison palan esimerkiksi töitä/treeniä/vapaaehtoishommia yhdelle kerralle ja sitten menee jumiin niin keho kuin mielikin, mutta näistä me opitaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja tärkeimmät opit opitaan tekemällä. Tahdon sanoa, että vaikka kerran uuvuttaisitkin itsesi pahanpäiväisesti treenaamalla ja into siihen häviäisi, älä luovuta täysin vaan anna treenille uusi mahdollisuus! Ja jos laji ei vaan enää nappaa, vaihda sitä! Etsi uusia tuulia, mutta pidä aktiivisuuttasi yllä. Se on yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin avaimista. Ja niin kuin aikaisemmin sanoinkin; jos oikeasti ole uupunut ja treeni ei onnistu, niin älä uuvuta itseäsi turhaan. Ota breikki, ja yritä myöhemmin uudestaan. Kunnioita sitä, mitä sun kehosi sanoo, se on ainut keho mikä sulla on, riippuen toki siitä miten nykylääketiede kehittyy!

Miten uupuminen vaikuttaa sun treeniin:

-Väsynyt hermosto ja lihakset heikentävät suorituskykyäsi, joten uupumisen yllättäessä - anna niiden palautua!

-Itsensä pakottaminen treenaamaan, kun se ei enää ole nautinto, heikentää suhdetta harjoittelua kohtaan

-Uupuneena harjoittelu voi aiheuttaa myös muita haittavaikutuksia, kuten kohonneen leposykkeen ja verenpaineen, muutoksia ruokahaluun ja heikot yöunet.

Luepa nyt tämä lista uudestaan. Ei se varmaankaan ole sellainen, jonka tahtoisit omalla kohdallasi toteutuvan, ethän? Panosta siis lepoon, kun sun kehosi sitä vaatii. Älä treenaa itseäsi ylirasitustilaan tai muutenkaan ''ähkyyn'' liikunnan suhteen ja vielä kerran: kuuntele omaa kehoasi tai opettele kuuntelemaan sitä! Jos tahdot, että kehosi on optimitilassa ja valmiina arjen haasteisiin, on sun pakko osata tulkita signaaleja, joita se lähettää!


Valmentajasi

Ville-Mikko Kinnunen


Ps. Kun sulle tulee sellainen olo, että keho ja mieli ei pysy vauhdissa mukana, ota hetken stoppi. Hengitä ja mieti mihin sun tällä hetkellä kannattaisi huomiosi kiinnittää ja mikä vie sulta tän huomion! Kirjoita ajatuksia ylös, jos se auttaa; itse olen opetellut ajatusten kirjoittamista paperille viime aikoina ja se todellakin selventää omia ajatuksiani: kun kohtaan ajatukseni paperilla, voi ne kohdata konkreettisemmin ja tulkita niitä!


Haluatko saada ammattilaisen näkemyksen omasta treenitilanteestasi?

Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa aika veloituksettomaan konsultaatioon ulpustudio@gmail.com niin käydään yhdessä läpi sun tämänhetkinen tilanne, motivaatio, tavoitteet ja pohditaan mikä olisi sinulle oikea suunnitelma lähteä nostamaan hyvinvointiasi uudelle tasolle!