Liikkuvuuden puute tuo ongelmia ja virheasentoja kehoon

Miten sukan veto jalkaan onnistuu aamulla? Pääsetkö kengän nauhojen luo helposti? Jos on liian jäykkä, niin voi olla pieniä kamppailuja ihan jo arkiaskareiden suorittamisessa. Puhumattakaan, että kun liikkuvuus on rajoittunut, on monien liikkeiden tekeminen treenissä vaikeata. Mun mielestä kaikki liikkuminen lähtee lopulta siitä perus ryhdistä, miten jokainen meistä kantaa omaa kehoaan. Jos perusasento on jo heikentynyt, voi moni liike tuntua mahdottomalta vaikka siellä salitreenissä, kun oikeat lihakset eivät aktivoidukaan toivotusti. 

Hoida ongelmaa, älä pelkkää jumia

Kun kehoa kiristää vääristä paikoista, menee se usein entistä enemmän jumiin. Sit sitä kehoa pitää käydä jatkuvasti availemassa hierojalla, mikä voi auttaa vähän aikaa, muttei poista ongelman ydintä. Silloin kun kroppa on vahva ja sitä kiristää, pinnalliset lihakset aktivoituu luultavasti tosi hyvin, mutta niissä syvissä lihaksissa, jotka mm. tukee rankaa ja ohjaa liikkumista, olisi paljonkin vahvistamista. 

Mun ensimmäisen leuanvedon saavuttamisessa meni tosi kauan aikaa, koska en saanut aktivoitua oikeita lihaksia harjoittelussa. Hartiat nousi korviin, vaikka niiden olisi kuulunut pysyä alhaalla. Kärsin myös toistuvista noidannuolista mun vasemmalla selän puoliskolla ja vasemmassa hartiassa. Kun noidannuoli tuli, kävin hierojalla, jotta se aukeaisi niin että voisin tehdä töitä. Kiersin noidankehää. Selkä meni, hieroja avasi sen, selkä meni uudestaan, kävin taas hierojalla. Lopulta kyllästyin hoitamaan samaa asiaa uudestaan ja uudestaan, joten etsiydyin hoitoon, jossaa pohdittaisi myös ongelman syytä, eikä vain haettaisi hetkellistä helpotusta. Kävin monen eri fyssarin juttusilla ja yritettiin löytää oikeita keinoja aktivoida oikeita lihaksia, jotta se selkä pysyisi paremmassa kunnossa. Ja kyllähän se sieltä lopulta alkoikin pysymään oireettomana - kun lapatuki löysi paikalleen, hartiat saatiin riittävän auki ja rintalihaksia venytettiin säännöllisesti. Sinne jäivät lopulta ne selkäongelmat. 

Mun ongelmat selvisi perusteellisella ryhdin ja vartalon linjauksen korjaamisella sekä laittamalla oikeat lihakset aktiivisiksi, niin että kehon ketju alkoi toimimaan. Leuanvetokin lopulta onnistui! Keho ei voi olla liian löysä, liika liikkuvuus aiheuttaa ihan yhtälailla ongelmia kuin liika jäykkyyskin, mutta jos on jäykkä vääristä paikoista, voi arki tuntua tahmealta, jää monet liikkeet onnistumatta ja treenin laatu kärsii. Sama homma on syvien lihasten kanssa. Yksinään syvillä lihaksilla ei pääse kovin pitkälle, mutta jokaisen pitää osata aktivoida myös syviä lihaksia ja käyttää niitä sekä treenissä että vapaa-ajalla. Jos syviä lihaksia ei osaa aktivoida, voi selkä kipuilla ihan turhaan esim liiasta seisomisesta ja treenissä voi tulla selän virheasentoja. 

Mä olen suunnitellut uuden ryhtivalmennuksen sekä mun omien lähtökohtien, että mun asiakkaiden tarpeiden mukaan. Se perustuu just tähän prosessiin, että löydetään tapa, miten kehoa kannatellaan oikein. Tiedetään mikä palikka pitää olla missäkin. Saadaan riittävästi liikkuvuutta sinne, missä kiristää ja toisaalta vahvistetaan niitä lihaksia, joiden tulee olla aktiivisena, jotta keho toimii optimaalisesti. 

Tule mukaan turvaamaan sun kehon tulevaisuus!

Ryhti on ihmisen käyntikortti. Se miten kuljet elämässäsi, vaikuttaa mielialaan, kehon toimintaan ja ensivaikutelman antamiseen.

Ulpu Puhakka - Kehonhallinnan Koreografi