Miltä treenaamisen kuuluu tuntua?

14.04.2020

Liikunta edistää terveyttä ja hyvinvointia, ja jotta näin tapahtuisi, kannattaa pyrkiä siihen että liikkuminen tuntuu hyvältä. Silloin kun liikunta tuntuu hyvältä ja on mielekästä, sitä luultavasti tulee harjoittaneeksi enemmän. Aina se ei kuitenkaan mene ihan niin... 

Mä lähdin puolentoista kuukauden jälkeen juoksemaan ja voin rehellisesti kertoa, ettei se tuntunut kovin hyvältä, vaikka juoksin ihan hiljalleen ja kuuntelin samalla Jari Sarasvuon mojo mornings lähetystä korvanapeista. Mä olin etukäteen päättänyt, että mä juoksen vähintään sen lähetyksen ajan eli n.50min. Sen jälkeen mulla oli lupa kävellä. Ja loppujen lopuksi otinkin alepa pyörän ja poljin sillä kotiin (sen jälkeen kun lähetys oli loppunut - ja se tuntu tosi hyvältä ratkaisulta :). Olisko mun lenkki voinut tuntua koko ajan hyvältä? Olis voinu. Mä olisin voinut juosta vähemmän ja kävellä enemmän. Olisinko mä voinut juosta vielä kotiin? Olisin, mutta siinä ei olisi ollut mitään järkeä, mulla ei tuntunu enää hyvältä polvissa ja lonkissa ja mä olin jo puskenut itseäni eteenpäin juoksemalla tauon jälkeen 50min. Miksi tein niin? No se onkin hyvä kysymys :D eikä siihen löydy ihan yksiselitteistä vastausta. Muuta kuin että olen ahne ja vähän malttamaton ja mulla siintää tavotteet silmissä...

Kuva: Arttu Kokkonen
Kuva: Arttu Kokkonen

No pain no gain on kuitenkin vanhanaikainen ajattelumalli, mutta jos aloittaa ihan pohjalta, se voi olla valitettava alku - ei kuitenkaan välttämättömyys. Ja joissakin lajeissa kipua on pakko sietää jollain tasolla. 

Mä tykkään treenaamisesta, oon aina tykännyt, mutta ei muakaan aina huvita treenata. Eniten mua inspiroi taitoharjoittelu. Mua kiinnostaa oppia uutta ja tehdä erilaisia harjotuksia. Juokseminen on mun mielestä tällä hetkellä hieman tylsää, mutta mulla on tavoitteena juosta puolimaraton ja mä haluaisin saada Cooperissa kolme tonnia rikki, joten se vähän vaatii sitä että laittaa ne lenkkarit jalkaan ja juoksee. Ja kun on tällasia semi haastavia tavotteita, niin se vaatii vähän myös sitä mukavuus alueen ulkopuolelle astumista. Mutta ihan yhtälailla näitä tavoitteita vois tavoitella maltillisemmalla vauhdilla. Tai sitten tavoitteena vois olla vaan hyvinvointi ja terveys, jolloin se treenaaminen vois olla iisiä ja mukavaa. 

Mutta vaikka se tavoite olisi "vain" terveyden ja hyvinvoinnin parantaminen tai ylläpitäminen, voi se aloittaminen silti tuntua vaikealta ja epämukavalta.. Ja tietysti mitä vähemmän on treenannut, sitä vaikeammalta se lähteminen ja aloittaminen voi tuntua. Mutta tosi harvoin lähtemisen jälkeen tulee enää katumapäälle. Kyllä mäkin toisinaan makaan salin lattialla ennen kuin saan itseni treenimoodiin kiinni. Ja jotta näin ei tapahtuisi, mä toisinaan asetan itselleni pakon: mä ilmoitan etukäteen esim Juhalle meidän toiselle valmentajalle, että tänään mä teen sen treenin tai sit mä ilmotan että tänään teen 300 burpeeta livenä klo:20. Sillon kun sen treenin on sanonut ilmoille, niin sitä ei voikaan yhtä matalalla kynnyksellä perua. Ja se on myös yksi hyvä valmennuksen puoli. Sillon kun treeni on sovittu valmentajan kanssa, niin silloin treenistä pidetään kiinni. Samaa voi tehdä kaverin kanssa. Laitetaan treenit kalenteriin ja mennään. 

Asuessani Frankfurtissa mä harrastin tankotanssia ja voin kertoo, että toisinaan se oli musta niin kivuliasta, että mä melkein itkin siellä tunneilla. Mutta silti kerta kerran jälkeen mä menin sinne, koska mä halusin oppia niitä liikkeitä ja niitä temppuja. Ja sit kun niitä oppi - niin se oli hirmuisen palkitsevaa! 

Lift Off - Poledance Academy Frankfurt
Lift Off - Poledance Academy Frankfurt

Vähän samanlaista settiä on ollut ton baletin kanssa. Kärkitossujen jalkaan laittaminen oli välillä tuskallista. Saati sitten tanssia niillä monta tuntia. Eihän se aina kivaa ollut. Joskus ei sattunut ollenkaan, mutta sitten oli niitä hetkiä, että kynsi oli vaikka mustunut, ja ennen kuin se lähti pois, niin olihan se nyt tosi kipeä. Ja sillä kipeällä varpaalla sit vaan tanssahdeltiin kun oli harjotukset tai esitys. Pienet vaivat ja isot kivut ja se oli ihan normi settiä. Ja lopulta siihenkin tottui, että suunnilleen aina oli joku jollain huonosti. 

Ulpu Dance Company ja Wöyh! Sellosalissa
Ulpu Dance Company ja Wöyh! Sellosalissa

Terveys edellä treenatessakin voi treenata kovaa, tavoitteellisesti ja jopa ilman kärsimystä. 

HUOM! Terveyttä edistävä liikunta ei tarkoita sixpackin metsästystä ja pakonomaista ulkonäkökeskeisyyttä. Tai että pitäis tehdä 300 burpeeta yhdessä treenissä. 

Terveyttä edistävä liikunta tarkoittaa malttia ja pitkäjänteisyyttä sekä oman kehon kuuntelua. Pitää edetä pala palalta ja kuunnella omaa kehoaan ja toisinaan se voi olla tosi vaikeeta. Oman kehon kuuntelua pitää opetella. Jos on vuosikausia liikkunut liian vähän, voi vähäisenkin liikunnan lisääminen tuntua vaikealta. Siihen päälle jos on vielä kertynyt ylipainoa tai liikuntaa rajoittavia kipuja tai virheasentoja, voi alku olla todella hankalaa ja ehkä jopa epämukavaa. Myös usko oman kehon liikuntakykyyn voi tehdä liikkumisesta melkein mahdotonta. Ulpustudiollakin on monta asiakasta, jotka ovat miettineet valmennuksen aloittamista useita kuukausia, ennen kuin rohkeus treenaamiseen ammattilaisen ohjauksessa on lopulta syntynyt. 

Jos treenaa liian harvoin, treenaamisen joutuu aloittamaan aina alusta, eikä se usein tunnu hirveän hyvältä. Jos taas treenaa liian usein, ei keho ehdi ikinä kunnolla palautua, ja treenaaminen tuntuu silloinkin vaikealta. Kaikista paras on, jos treenaa laadukkaasti ja ajatuksella muutamia kertoja viikossa oman kunnon ja tunnon mukaan. Ja aina voi valita lajin niin että se innostaa. Jos tykkää tanssia, niin tanssii. Monesti mulle tulee vastaan asiakkaita jotka sanoo, että tekis mieli harjotella sitä lajia, mutta en mä osaa. No ei sitä voi osata, jos ei harjoittele! Lajista kuin lajista löytyy helppoja versioita, mistä voi lähteä liikkeelle. Jos on aito motivaatio ja halu, niin se riittää. Hyvä ja kannustava ilmapiiri on hyvä edellytys hyvälle ja terveelliselle liikkumiselle. Ja se tarkoittaa myös jokaisen liikkujan omaa päätä. Jos oman pään cheerleaderit eivät vielä osaa kannustaa, niin niitä kannattaa alkaa opettamaan.  

Ja toisinaan siihen treenifiilikseen vaikuttaa myös ruoka, lepo ja muu elämä. Jos on huono fiilis, niin ei se treenaaminenkaan usein tunnu mitenkään mahtavalta. Jos on unohtanut syödä, ei voi kuvitella saavansa itsestään treenissä mitään irti. Ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. 

Niille joilla on liikerajoituksia, kipuja tai vammoja, yksilövalmennus tai hyvä fysioterapia on usein se mistä kannattaa lähteä liikenteeseen. Mutta perus terveille ihmisille hyvien ohjeiden kanssa liikkeelle lähteminen vie pitkälle. Ulpustudiolla alkaa la 25.4 veloitukseton neljän kerran valmennuskokonaisuus "Paluu juurille", johon mahtuu mukaan 8 ensimmäistä liikkujaa. Mikäli haluat lisämotivaatiota ja ammattilaisen vinkit omaan liikkumiseen, niin lue lisää ja varaa oma paikkasi valmennukseen. Sä voit olla rapakunnossa tai huippukunnossa - kunhan olet terve, niin sut otetaan jengiin mukaan. Ja mikä parasta, voidaan keskustella just sua mietityttävistä aiheista treenin suhteen.  

Kun keskittyy hyvään, hyvästä tulee parempaa <3 

Kun treenaa järkevästi, treeni voi tuntua aina hyvältä.


Liikkumisen iloa sinulle toivottaa 
Kehonhallinnan Koreografi Ulpu Puhakka