Mistä syntyy varma askel?

Hetki sitten liukastuin ja kaaduin aivan yllättäen kävellessäni Temppeliaukion kallioilla. Tästä nousi mieleeni kaksi ajatusta. Ensimmäisenä pohdin, kuinka hyvin kävi, etten satuttanut itseäni pientä naarmua sormessani lukuun ottamatta. Tämän uskon johtuvan ensisijaisesti hyvästä kehonhallinnastani eli motorisesta kunnostani. Eivät ole lukuisat tunnit liikuntaa menneet aivan hukkaan!! Toisena pohdin, olisinko voinut estää tämän kaatumisen esimerkiksi valitsemalla toisen reitin alas kalliolta tai ottamalla varovaisemman askeleen. Hyvin todennäköisesti. Entä olisinko voinut samassa tilanteessa selvitä kaatumatta, jos kontrollini oman kehon liikkeen suhteen olisi ollut vielä parempi? Erittäin todennäköisesti!

Kehonhallinnan voisi karkeasti jakaa neljään osa-alueeseen, joista jokaista sun olisi syytä harjoittaa, vaikka se olisikin jo hyvällä mallilla: ei ole ikinä haitaksi hallita liikkumistaan vielä enemmän verrattuna nykyiseen tilanteeseesi! Nämä osa-alueet ovat seuraavat (eivät tärkeysjärjestyksessä, sillä kaikki tukevat toisiaan!!):

1. Tasapaino

2. Koordinaatio

3. Nopeus

4. Ketteryys

Miksi näitä neljää palasta kehonhallinasta sitten tulisi treenata? 

Siihen on monta painavaa syytä. Niistä ehkä merkittävimpänä tulee hyvän liikehallinnan yhteys kaatumisiin, loukkaantumisiin ja luunmurtumiin. Jos mutu ei sitä vielä sanonut, hyvä liikehallinta vähentää siis riskiä yllämainittuihin. Ja vieläpä merkittävästi, niin kuin UKK-instituutinkin tutkimukset osoittavat! 

Mitä sitten olisivat toimivat tavat harjoitella näitä?

Oleelliseksi nousee liikunnan monipuolisuus. Edellä mainitun nelikon osa-alueiden yhdistäminen on treenissä helppoa ja kannattavaakin jatkon kannalta! Mun mielestä on mahtavaa myös, kuinka näiden harjoittaminen tukee toisiaan! Kun harjoitat nopeutta ja koordinaatiota, on välttämätöntä, että tasapainoaistisi saa ärsykettä. Luonnollisesti, nopeutta ja koordinaatiota yhdistävä harjoitus, esimerkiksi tikasjuoksu, haastaa myös ketteryyttäsi. Jos sun treeni on monipuolista jo valmiiksi ja se sisältää myös vapaita painoja pelkkien laitteiden lisäksi, alkaa se tukemaan motoriikkaasi ja kehittämään näin kehonhallintaasi luotettavalla tahdilla. Samoihin liikkeisiin jämähtäminen ei kuitenkaan enää tue kehitystä, ei myöskään kehonhallinnan suhteen, vaan ylläpitää sitä. Motoristen kykyjen ylläpitäminen on kuitenkin erittäin tärkeää ja siksi kannattaakin aika ajoin palata kehonhallintaa kysyviin liikkeisiin, joita ei ole hetkeen harjoittanut.

Näitä liikkeitä lienevät omalla kohdallani erilaiset voltit ja muut temput, mutta joukkoon mahtuu myös muita ''arkisempia'' liikkeitä, kuten muutamaa jooga-asentoa ja rinnalle vetoa, joita minun ei niin aktiivisesti ole tullut treenattua viime aikoina. 

Mä tahtoisin sun miettivän kahta asiaa:

  1. Mitkä on sun liikkeitä, jotka tarvitsisivat kertausta ja ylläpitoa. Liikkeitä, jotka olet aiemmin osannut, mutta et ole enää varma, miten ne sulta sujuvat.
  2. Mitkä on ne liikkeet, jotka tahtoisit osata?

Tästä ajatusleikistä päästään haasteeseen, jonka annan sulle: 

Mieti niitä liikkeitä, jotka tahtoisit osata ja ala toteuttamaan niitä. Pyri voittamaan itsesi ja lähde tielle, jolla onnistut tavoitteissasi. Ota askel kerrallaan. Jos tavoitteena olisi esimerkiksi käsilläseisonta (jonka hallitseminen on minulla kiikareissani), olisi askeleita monia. Ensin olisi saatava tarpeeksi voimaa hartioihin ja käsivarsiin, sitten olisi totuteltava olemaan ylösalaisin, tästä päästäisiin seinää vasten käsilläseisontaan ja vasta tämän jälkeen koittaisi harjoittelu itse käsilläseisontaan. Vaiheita on monia, mutta hyvä liikehallinta syntyy toistojen kautta, kun hermostosi ja lihaksesi oppivat liikkeen ja alkavat pikkuhiljaa tallentaa sitä kehosi kovalevylle!

Vielä viimeisenä heittäisin faktan, jonka toivoisin innostavan sinua kehittämään kehonhallintaasi. Niin kuin sanotaan, että ryhti on ihmisen käyntikortti, näkyy ihmisen kyky hallita omaa kehoaan joka ikisessä askeleessaan. On kaunista katsella, kun askel on joustava ja kevyt ja siinä on absoluuttinen kontrolli, vaikka askel onkin rento tekijälleen. Etkö säkin haluaisi, että askeleesi suorastaan lentäisivät ryhdikkäästi ja varmasti eteenpäin? Mä ainakin tahtoisin!!!

Hyvää kehonhallintaa sinulle!

Ville-Mikko Kinnunen, Kehonpainoharjoittelun Spesialisti

Tutustu Personal training palveluihimme:


Tai tule mukaan Kehonhuolto Workshoppiin su 28.4.2019