Miten saavuttaa keho, joka näyttää ja tuntuu hyvältä

Haastattelussa Jaana Lauronen, kauneusalan monitaituri! Jaana on innovatiivinen parturi kampaajamestari, meikkitaiteilija, stylisti, kosmetiikan asiantuntija, bloggaaja sekä valokuvaaja. Ulpustudion valmennuksiin Jaana tuli keväällä 2019. Yksilövalmennuskokeilun jälkeen Jaana aloitti Ulpustudion Kesäkuntoon verkkovalmennuksen, jonka jälkeen Jaana siirtyi uudestaan yksilövalmennuksen pariin. Jaanan tavoitteena on jo jonkin aikaa ollut käsinseisonnan hallitseminen, mutta ennen kaikkea tavoite on saavuttaa olotila ja keho, joka sekä näyttää että tuntuu hyvältä! Sillä molempien tasapaino on Jaanalle tärkeä! Lue ja katso miten sitä kohti ollaan Jaanan kanssa menty!


Kuinka kauan olit Kesäkuntoon verkkovalmennuksessa? 

3 kuukautta

Millainen kokemus oli verkkovalmennus? 

Tosi hyvä ja hauska. Valmennuksesta ei tullut paineita, koska harjoitukset pystyi tekemään oman aikataulun mukaan. Ensimmäinen viikko tuntui helpolta, mutta valmennus vaikeutui viikko viikolta. Treeniä tuli tehtyä, repsahduksia mahtui mukaan myös, mutta niiden yli pääsi tosi nopeasti. Kehitystä tuli myös. Ihan kuin olisi treenannut valmentajien kanssa oikeesti. 

Kenelle suosittelisit verkkovalmennusta? 

Niille, jotka ei uskalla vielä mennä salille tai jos on kiireinen aikataulu.

Miksi siirryit verkkovalmennuksesta yksilövalmennukseen? 

Verkkovalmennus loppui ja halusin taas kokeilla yksilövalmennusta.

Kuinka kauan olet nyt ollut yksilövalmennuksessa?

Suunnilleen 3 kuukautta

Millainen kokemus yksilövalmennus ollut? 

Hyvä ja ihana, mutta raskaampi. 

Mitä tarkoitat raskaammalla? 

Koska jos jokin asia on helppo, valmentaja voi aina lisätä vaikeustasoa haastavammaksi ja korjata tekniikkaa. Jokainen treeni toteutetaan sen hetkisellä tasolla, joten koskaan ei pääse liian helpolla. 

Mikä on paras asia yksilövalmennuksessa? 

Se, että saa oman räätälöidyn ohjelman. 

Kenelle suosittelet yksilövalmennusta? 

Niille, jotka haluavat treenata hyvällä tekniikkalla ja kehittyä.

Nyt viime aikoina Jaanan treeneissä ollaan tehty lämmittely flowna, eli ripoteltu erilaisia kevyitä voima, liikkuvuus ja hallinta liikkeitä n. 15minuutin ajan. Sen jälkeen ollaan laitettu isot lihakset töihin ja lopussa tehty vähintään 15min erilaisia käsinseisonnan harjoituksia. 

Tänään Jaanan treeneissä tehtiin: 

Lämmittely TRX hihnoilla, kuminauhalla, kepillä ja kahvakuulilla. Treeni kuminauhalla, käsipainoilla, pallolla (11kg) ja tangolla. Loppuun käsinseisontaa sekä seinää vasten että vapaassa tilassa.


Jaanalle on ollut kiva suunnitella treenejä, ja on hauskaa että treeneistä voi tehdä monipuolisia. Jaana ottaa hyvin korjauksia vastaan ja huolehtii itsekin hyvästä tekniikasta. Positiivinen asenne elämään ja liikkumiseen on myös vahvasti läsnä aina kun Jaanan näkee. Myös valmentajana on palkitsevaa nähdä ja tuntea asiakkaan kehitys. 

Ulpu Puhakka, Kehonhallinnan koreografi

Tämän haastattelun toteutti ja kirjoitti yhdessä Ulpun kanssa Ulpustudion TET harjoittelija Nyankir. Voit tutustua Jaanan töihin Saint Katariinan sivuilla netissä, Facebookissa tai Instagramissa. Ihastut varmasti!

Kiinnostaako sinua treenaaminen valmentajan kanssa tai verkossa? 

Jätä yhteystietosi, niin lähetämme sinulle lisätietoja.