Oikealla tekniikalla ennaltaehkäiset ongelmia

Viime viikolla olin asiakkaan kanssa salilla ja harjoiteltiin siinä takakyykkyä tangolla. Tehtiin erilaisia versioita, jotta löydettäisiin ne oikeat lihakset töihin ja paino oikeaan paikkaan jalkaterällä. Siinä sitten toinen salitreenari kommentoi, että on toi takakyykky kyllä hyvä liike, mutta hän ei voi sitä enää tehdä, koska selkä oireilee välilevynpullistumien takia. Siinä sitten haastattelin, että mitä selälle on käynyt ja sain vastaukseksi, että nuorena mennyt maastavedossa kun lähti maksimikuormaa nostamaan vajaalla tekniikalla...


Vaikka fyysisesti vaativat ammatit on nykyelämässä suunnilleen kuolleet sukupuuttoon, tarvitsee ihminen liikuntaa keholleen. Hyvä kunto ja voimataso auttaa arjen askareissa sekä pitää kehon kivuttomana. Iän myötä liikkumisen ja liikunnan merkitys korostuu entisestään. Voimaharjoittelu tarjoaa erinomaisen lajin kehon toimintakyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen, mutta samaan aikaan tietämätön voi loukata kehoaan hyvin monella eri tavalla. Maastaveto pyöreällä selällä ei välttämättä hajota sun selkää tänään tai huomenna, mutta ehkä kuukauden tai puolen vuoden kuluttua. Ihmiset on erilaisia. toisen keho kestää vääriä liikeratoja paremmin ja pidempään, toisen paljon huonommin. Siinä missä toisen keho menee rikki ensimmäisestä virheliikkeestä, toisen voi kestää huonoja suorituksia pitkäänkin. Mutta kuka haluaa ottaa riskin, mitä se oma keho kestää?

Monet liikkeet näyttää joltain, mutta pelkkää kuvaa tai videota katsomalla on vaikea tietää mitä liikkeen sisällä tai asennon sisällä pitäisi tapahtua. Esimerkiksi kyykky. Kuvasta katsottuna matti meikäläisen voi olla vaikea havaita onko paino a) koko jalkaterällä b) kantapäällä c) päkiän päällä. Mutta jos nyt kokeilet omaa kyykkyäsi ihan vaikka oman kehon painolla ja jokaisella eri versiolla, huomaat varmasti kuinka koko liike muuttuu riippuen siitä missä kohtaa paino jalkaterällä on. Sama juttu on tangon asento hartioilla. Kuvasta katsottuna voi näyttää siltä että tanko vain lepää hartioiden päällä, vaikka tosiasiassa saat kyykystäsi paljon enemmän irti, kun aktivoit yläselän lihaksia nostamalla hartioita ylöspäin ja vetämällä käsillä tankoa alaspäin. Riippuen kehon rakenteesta tanko voi myös olla ylempänä tai alempana, jotta sinun kyykkysi onnistuu mahdollisimman hyvin. 

Kangistunut ihminen ei välttämättä pysty tekemään kaikkia vapaapainoharjoittelun perusliikkeitä

Huomio huomio! Kaikki vapaapainoharjoittelun liikkeet ei välttämättä onnistu, mikäli keho ei liiku riittävästi. Mun yksi lempiliike eli maastaveto, ei välttämättä voi olla sun saliohjelmassa, mikäli sun selkä ei ojennu tai lonkat ei taitu. Eli nykypäivän ihmisellä voi toisinaan olla niin huono liikkuvuus kehossa, että maastavetoa ei edes voi alkaa harjoittelemaan ennen kuin tietyt ongelmat on ratkaistu omasta kehosta. Mut hei, ei huolta - jos jaksaa tehdä erilaisia valmistavia harjoitteita, niin useimmiten ongelmat ratkeaa kyllä. 

Mikä siinä vapaapainoharjoittelussa sit on niin hienoa?

No esimerkiksi se maastaveto on ihan mieletön liikemalli, joka voimistaa koko kehon voimatasoja käyttäen keskivartaloa vahvasti mukana. Onko sitä pakko harjoittaa? No ei tietenkään oo. Mutta jos mietitään että nykyelämässä aina välillä tulee tilanteita jolloin pitäisi pystyä esim nostamaan hyllyä tai sohvaa tai siirtää tai nostaa muita juttuja maasta, niin on se aika kätevää jos sieltä kehosta jo löytyy turvallinen tapa nostaa asioita maasta ylös. Vapailla painoilla harjoiteltaessa kasvatat nopeammin lihasmassaa, tehostat kehon kiinteytymistä, teet kehostasi fiksumman ja kuormitat useampaa lihasryhmää yhtäaikaa. Parhaimmillaan koko kehon ketju on mukana lihastyössä. Aika siistiä vai mitä! Ainoo ongelma vapailla painoilla harjoiteltaessa vaan on, että niillä ei aina osata harjoitella. Ja sitten kun niillä osataan harjoitella, niin unohdetaan keskittyä tekniikkaan ja koska keho on laiska, niin sit se homma menee helposti päin persettä. Sori mun sanamuodot, mutta kun viettää tuntikausia salilla, niin näkee aika monta pieleen mennyttä treeniä. Puhumattakaan siitä omasta kehosta, joka on myös laiska. Sehän ketuttaa myös. Tietää miten pitää tehdä, mut sit kun on väsyny, niin huomaa tekevänsä pieleen. Ja tää on samalla ihan sika ärsyttävää, mutta myös tosi mielenkiintoista! Harjoittelu on aina raskasta ja siinä pitää olla aina mieli mukana. Sen takia tosi tärkeetä - treenaa myös mieltä, älä pelkkää kehoa! Uskalla olla aloittelija vaikka joka päivä. Niin mäkin oon! 

Miks sit ei kannata niin paljoo treenaa laitteilla?

Nykyihminen istuu muutenkin ihan sikana. Ja sit se menee vielä salillekin istumaan? Eri asia jos on joku vamma, sit ehdottomasti, käytä laitteita, istu alas, jumppaa ja kuntouta. Tai jos todella halutaan vaan treenata lihasta lihaksen takia, niin anna mennä, on paljon turvallisempaa ladata jalkaprässiin se 200kg kuin latoo samaa kuormaa tankoon. Ja se on ihan ok. Mutta jos tavoitteena on terve ja toimiva keho, niin onko järkee kahdeksan tunnin toimistotyöpäivän tai koulupäivän jälkeen suunnata salille istumaan laitteisiin? 


Jos on aloittelija, niin oman kehon painolla pääsee jo pitkälle. Sit kun haluu tarttua salikamoihin, niin toki voi aloittaa laitteista. Niillä harvoin saa mitään rikki, mutta ei niilläkään välttämättä saa toivottuja tuloksia, jos tekniikka ei toimi. Esimerkkinä mun yks lemppari - ylätalja. Jos hartiat nousee korviin ja lapaluut vääntyy väärään asentoon, niin taljaharjoittelu kehittää sulle heikompaa ryhtiä ja väärää yläselän asentoa. Jos selkä nojaa liikkeen aikana taaksepäin, käytät harjoittelussa oman kehon painoa apuna, etkä vahvistakaan niitä lihaksia. Goodbye kaunis selkä, tervetuloa laiska keho. 

Jos ei oo ollu mitään kosketusta salielämään ja vapaapainoharjoitteluun, niin ehdottomasti ekat kerrat joko ammattilaisen tai kokeneemman salikaverin kanssa treenaamaan. Sit vaan pidä mielessä että oppia ikä kaikki - oppiminen ei ole kiinni mistään muusta kuin omasta asenteesta. Keho muuttuu, oma tuntemus muuttuu ja tekniikan pitää muuttua sen mukana. Oppiminen jatkukoon! 


Oivalluksia sun treeneihin toivottaa 

Kehonhallinnan Koreografi Ulpu Puhakka 

Tule mukaan oppimaan voimaharjoittelusta pienryhmävalmennukseen! Harjoittelu alkaa keskiviikkona 5.6.2019 Selkämerenkatu 4, Ruoholahti

TUTUSTU ULPUSTUDION PERSONAL TRAINING PALVELUIHIN