Taito katoaa - Tieto jalostuu

30.10.2019

Mä aloitin 3 vuotiaana tanssin ja lopulta valmistuin tanssijaksi Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen ammatillisesta koulutuksesta vuonna 2007. Aloitin omien tanssikoreografioiden tekemisen luokkakaverieni kanssa jo ala-asteella. Ensimmäisiä omia tanssitunteja vedin myös jo ala-asteella. Valmistumiseni jälkeen elämäni oli täyttä tanssia. Tein koreografioita, treenasin, tanssin ja vielä usein opetinkin tanssia. Pikkuhiljaa polkuni kuitenkin vaihtoi suuntaa ja valmensin enemmän kunto- ja terveysliikuntaa. Jossain vaiheessa päädyin taikurin assistentiksikin ja sain elää varietee elämää ulkomailla, sitten olinkin Mallorcalla personal trainerina ja ryhmäliikuntaohjaajana ja nyt olen täällä Helsingissä, kirjoittelen tätä blogia Ulpustudiolla Ruoholahdessa. Autan ihmisiä löytämään sen oman parhaan kapasiteetin, jolla voi elää täyttä ja onnellista elämää. Sparraan ihmisiä liikkumaan ja elämään terveellistä elämää. Ja aina välillä löydän itseni myös opettamasta tanssia. Ja vaikka mun omasta aktiivisesta tanssitreenaamisesta on aikaa jo useampi vuosi, niin väitän olevani parempi ohjaaja esim. balettitunneilla nyt kuin aiemmin. Sillä vaikka taito on katoavaista, tieto jalostuu. 

kuva: Arttu Kokkonen
kuva: Arttu Kokkonen

Jokainen treeni vie eteenpäin ja toisinaan harjoitusvaste siirtyy myös lajista toiseen

Se mikä on ollut hauskaa huomata on, että vaikken mä itse treenaa balettia just nyt, enkä mä sen takia enää pysty näyttämään kaikkia sarjoja niin hyvin kuin mä haluaisin, niin silti joissakin asioissa onnistun edelleen hyvin - ehkä jopa paremmin kuin ennen. Mä oon ihan varma, että mun tasapaino baletissa on tällä hetkellä entistä parempi ihan vaan pelkän järkevän voimaharjoittelun ansiosta. Mulla on aina ollut suhteellisen hyvä tasapaino, mutta nyt se tuntuu toisinaan jopa ihan vaivattomalta. Nuorempana mä jouduin jäkittämään monessa liikkeessä, jotta vartalo olis oikeassa asennossa, mutta nyt voimatasojen kasvaessa moni juttu tuntuu helpommalta. 

Kun tieto jalostuu, taito ohjata kasvaa  

Jos ihan tarkkoja ollaan, nii ei mulla ole ollut absoluuttista taukoa tanssista edes vuotta. Frankfurtissa asuessani eksyin muutamalle ammattilaisten balettitunnille ja Mallorcallakin asuessani multa tilattiin yksi musikaalitanssitunti kun kävi ilmi, että multa se vois onnistua. Mutta suhteessa siihen että tanssin aikoinaan jopa n.8h päivässä, muutama hassu tunti vuodessa tuntuu tosi vähältä. Silti mä koen olevani nyt parempi ohjaaja myös tanssissa kuin aiemmin. Koko tän ajan kun mä olen työskennellyt erilaisissa tehtävissä, mä olen samaan aikaan 1. liikuttanut mun omaa kehoa 2. käynyt erilaisissa koulutuksissa. Musta tuli esim TRX ohjaaja ja ilmajoogaohjaaja. Ja koko ajan mä olen 3. ohjannut myös muita ihmisiä. Silloinkin kun olin taikurin assistenttina, mä toimin samaan aikaan valmentajana. Ja aina kun valmentaa, oppii jotain uutta. Sillä jokainen meistä on erilainen ihminen. Niin ulkonäöltään kuin mieleltään. Ja se tekee mun elämästä mielenkiintoista. Joka päivä. Ja kaikki se mitä mä olen tehnyt, mitä mä olen oppinut ja mitä mä olen nähnyt, on kasvattanut mua ihmisenä ja valmentajana. On todella jännä huomata miten moni pieni juttu esim baletista on siirrettävissä salivalmennukseen ja päinvastoin. Samankaltaisia ryhtiasioitakin saa pohtia lajissa kuin lajissa. Miten se keskivartalo tuottaa liikettä ja miten se syvä vatsalihas toimii, miten ranka pysyy pitkänä ja linjaukset hyvänä.

Taito ruostuu, mutta tieto ei unohdu 

Kaikki taidot opitaan harjoittelemalla ja useiden toistojen kautta. Käyttämätön taito kuitenkin ruostuu ajan kuluessa. Silti vaikka taito ruostuu, tieto säilyy. Esim baletissa, mä en enää saa mun jalkoja samalla tavalla auki kuin aktiiviuran aikana, mutta edelleen mä tiedän mitä pitää tehdä, jotta ne jalat saa auki. Mä en itse harjoittele tällä hetkellä leuanvetoa, mutta mä tiedän mitä pitää tehdä, jos leuanvedon haluaa oppia. Taitojen oppimisessa myös kunnon pitää olla riittävällä tasolla. Baletissa tai leuanvetoa opetellessa harvoin riittää että käy treenaamassa vain kerran viikossa. Jos jalkojen spesifi lajikunto ei riitä, on jalkoja vaikea avata ja ojentaa täysin oikeaoppisesti baletin asettamien lajivaatimusten mukaan ja toisaalta leuanveto ei ala sujumaan, jos kehossa ei ole riittävää voimaa. Silti näitä molempia voi harjoitella omaksi ilokseen ja yleiskunnon ylläpitämiseksi vähäisemmälläkin harjoittelulla. 

Taitojen oppimisessa on tärkeää myös aiemmin opittu

Mitään ei opita tyhjästä. Erilaiset liikuntataidot ovat monipuolisen harjoittelun tulosta. Liikuntataidot kehittyvät määrällisesti ja laadullisesti riittävän ja monipuolisen harjoittelun tuloksena. Jos haluaa oppia juoksemaan on ensin osattava seistä ja kävellä. Jos seisomisryhti on pielessä, ei juoksemisesta voi saada sitä parasta mahdollista tehoa irti. Toisin sanoen, ei koskaan juokse niin kovaa ja taloudellisesti, jos jo valmiiksi lähtee huonosta asennosta liikkeelle. 

Ryhtivirheet usein toistuvat Jos ryhti on pielessä, on kyykyn harjoitteleminen vaikeaa. Jos ryhti ei toimi, on leuanvedossa vaikea aktivoida oikeita lihaksia. Jos ryhti ei ole kohdallaan, on vaikeaa tanssia balettia. Jos ryhti on pielessä, ei koskaan saa parasta kapasiteettia irti omasta kehosta. 

Mä uskon että hyvä ryhti on osa hyvän liikkumisen ja taitojen oppimisen perustaa. 

Taito on opittua, mutta opiskelu on jokaisesta itsestä kiinni

Taitojen ja liikevarastojen täydentäminen alkaa syntymästä ja jatkuu koko elämän. Omaa suhdetta omaan itseen ja omaan kehoon pitää ylläpitää. Kukaan ei voi oppia toisen puolesta. Toinen voi auttaa oppimaan ja usein kun auttaa, oppii samalla itse paremmin. Mutta lopulta jokaisen on tehtävä oma opiskelu itse. Musta on ihanaa kun asiakkaat kiittää mua siitä mitä ne on valmennuksesta saanut ja sanoo että tää on sun ansiota, mutta silloin kyllä sanon, että OIKEESTI tää on kyllä asiakkaan omaa ansiota ja samalla aina muistutan JOKAISTA että kiitä myös itseäsi. Mä opiskelen koko ajan myös itse, jotta mulla on parempia työkaluja antaa jokaiselle, joka käyttää Ulpustudion palveluita. Oli se sitten henkilökohtaista valmennusta tai veloituksetonta sisäpiirin sparrausta. Kaikki tämä, jotta mahdollisimman monen kokonaisvaltainen hyvinvointi olisi kohdallaan, niin että voi elää täyttä ja onnellista elämää. Tämän vuoksi mä olenkin uudistanut Ulpustudion ryhtivalmennuksen. Se alkaa marraskuussa. 

Ulpustudion uudistettu ryhtivalmennus on suunnattu sinulle, joka haluat:

saada omasta kehostasi enemmän irti

löytää oman arjen kovan kunnon

treenata tehokkaammin 

löytää oman kehon parhaan kapasiteetin


Ryhti vaikuttaa koko kehon ja mielen yhteistyöhön ja se säätelee paljon omaa fiilistä, kehon toimivuutta, taitojen oppimista ja elämän mielekkyyttä. Opiskele oman kehosi polkuja tänään ja vielä huomennakin. Lupaan sinulle - se on sen arvoista!

Ryhdikästä ja taidokasta viikkoa sinulle toivottaa
Kehonhallinnan Koreografi Ulpu Puhakka

Kuva taustalla: Mirkku Merimaa, Ihana Elämys Oy