Kaikki osaa harjoitella, mutta lepo tekee mestarin

Nyt alkoi #tykitystentoukokuu ja se alkaa Ulpustudiolla pienryhmissä kevennetyllä viikolla !


Tiukat treenit voi viedä kehon helposti shokkitilaan, joka aiheuttaa stressiä elimistölle. Palautuakseen mistä tahansa treenistä, keho tarvitsee lepoa. Sellaista lepoa, jota nykyihmisellä ei aina ole tarjota itselleen. Vaikka nukkuisi 8 tuntia, ei keho automaattisesti saa tarpeeksi aikaa palautumiseen. Siihen päälle vielä kiire töissä, koronakriiseily, epämääräinen ateriarytmi ja heikot ateriakokonaisuudet, niin palautuminen jää ihan varmasti vajaaksi. 

Treenaamisen ohella on tärkeää osata pitää kiireettömiä lepopäiviä. Muistaa tehdä myös niitä palauttavia harjoituksia ja huoltaa sekä helliä kehoa. Ihminen kehittyy levossa ja ilman lepoa ei saa hyviä tuloksia. 

Ja ihan yhtä tärkeää kuin on se säännöllinen uniaika, on myös lepoaika ja lepopäivät treeneistä. Ja sitten mitä tavoitteellisemmin harjoitellaan niin tärkeitä ovat myös kevennetyt viikot harjoitteluohjelmassa.

Monen kalenterissa kevennetty viikko tapahtuu vahingossa, kun arki hyökkää treenikalenterin päälle tai ei vaan ehtinyt liikkumaan kuten oli suunnitellut, mutta välillä kannattaa myös ajatuksen kanssa höllätä treenissä. Jokainen laji kaipaa kehittyäkseen myös iisimpää treeniä. Iisimmän treeniviikon jälkeen voikin usein huomata miten jaksaa paremmin, keho voi hyvin ja ehkä jopa pystyy tekemään uusia ennätyksiä tai ihan vaan suoriutuu arjen askareissakin etevämmin ja jaksaa mennä virkeämpänä.

Välillä lepopäivien pitäminen on kuitenkin vaikeaa, koska liikunta on monelle meistä kuin huumetta. Jo ensimmäisenä lepopäivänä  joku miettii, että pitäis jo mennä oikeesti treenaamaan. Viimeistään lepopäivän jälkeen moni tuskailee, että tänään on pakko treenata kun eilenkin jo levättiin. Kevennetyn viikon idea kuitenkin karkaa käsistä, jos sitä ei malteta viettää ”tosissaan”.  Siispä, kurkkaa omaan kalenteriin ja pohdi millon oot viimeksi treenannut niin että treeni on ollut huoltavaa, palauttavaa ja tuntunut ”ei juuri miltään” ja kehoa avaavalta ja hellivältä treeniltä. Jos oman kehon hellimöä ei oo vähään aikaan näkynyt, niin ota se asiaksi nyt. Sillä ei voi tykittää täysillä, jos ei koskaan malta levätä oikeesti. 

Kaikki osaa harjoitella, mutta lepo tekee todellisen mestarin! 

 
#tykitystentoukokuu ssa uskalletaan mennä, yrittää ja tehdään asioita, joista ollaan unelmoitu. Pyöräillään Porvooseen, nostetaan rautaa ja maltetaan ottaa myös iisisti. Tykittäminen näkyy jaksamisena - niin fyysisenä kuin henkisenäkin kapasiteettina. Jaksetaan puuhastella läpi toukokuun energisenä ja uupumatta.

 Yhdessä me kestetään haastavia tilanteita, jaksetaan olla läsnä ja pystytään keskittymään. Jaksetaan innostua toisen onnistumisesta. Jaksetaan selvittää omia vastoinkäymisiä. Ei mennä harmistumaan pienistä takaiskusta, vaikka niitä matkan varrelle ilmestyiskin.

Tykitetään yhdessä - jaetaan parhaat jutut somessa #tykitystentoukokuu

 
Muista siis:

  1. Terveellinen ja riittävä ravinto
  2. Riittävä lepo, uni ja palautuminen
  3. Monipuolinen ja vaihteleva harjoittelu
  4. Haitallisten ja kehoa rasittavien aineiden käytön minimointi tai karsiminen kokonaan pois
  5. Riittävät sosiaaliset suhteet ja niiden hoito
  6. Pidä oikeanlaista hauskaa
  7. Kannusta itseäsi, kannusta kaveria, yhdessä olemme enemmän

 

toukokuisin terveisin Kehonhallinnan Koreografi Ulpu Puhakka

 

 

Close

50% Complete

Tilaa lahjakortti täyttämällä oheinen lomake

Lomakkeen lähettämisen jälkeen olemme sinuun yhteydessä ja saat maksuohjeet lahjakorttiin (lahjakortin voi ostaa itselleen liikuntaetuuksilla, laskulla, tilisiirrolla tai maksulinkillä).

Maksun jälkeen lähetämme sinulle lahjakortin sähköpostin liitteenä (PDF) tai kirjeenä (KORTTI).

Kiireellisissä tapauksissa lähetä suoraan viestiä

040 721 8478 ❤️