Aina henkilökohtaista palvelua ajatuksella ja sydämellä

Mitä tehdä kun painonpudottajan paino nousee tai pysyy samana?

Se, joka sanoo, että painonpudotus on helppoa, ei varmasti ole itse kokenut painonpudotuksen kaikkia haasteita. Helpoimmillaan painonpudotus voi olla sitä, että syö vähemmän kuin kuluttaa, mutta vaikeimmillaan saattaa tehdä kaikki asiat ihan juuri oikein, eikä painolle silti tapahdu juuri mitään, tai pahimmillaan se jopa nousee. Mitä silloin pitää tehdä? 

 

Pysyä rauhallisena.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta panikointi ei auta ketään. 

 

Mistä painon muuttumattomuus tai nousu sitten johtuu? 

Se voi johtua monista asioista ja on usein tosi yksilöllistä.

1. Jos treeni on ollut esim vahvasti lihasmassaa kasvattavaa, voi olla että kehonkoostumuksessa on tapahtunut muutosta, rasvamassa on pienentynyt, lihasmassa kasvanut ja näin ollen paino noussut, koska rasva painaa vähemmän kuin lihas. 

2. Elämä on liian kuormittavaa, palautumista ei tapahdu, joten laihtumistakaan ei tapahdu. Stressi voi muutenkin kasvattaa nälkää ja sekoittaa kylläisyyden tunnetta, jolloin syö huomaamattaan liikaa. Lyhyellä aikajänteellä stressi saattaa laihduttaa, mutta pidemmän päälle stressi vaikeuttaa painonhallintaa. Jos stressin alaisena pystyy pudottamaan painoaan, menettää usein enemmän lihasmassaa kuin rasvamassaa. 

3. syöt liikaa, liian vähän tai vääriä asioita. Moni painonpudottaja pelkää syödä ja syö sen takia tosi harvoin tai vähän. Kun syö harvoin tai liian vähän, ylitsepääsemätön nälkä yllättää lopulta jossain vaiheessa ja tulee syötyä yli oman tarpeen. Tärkeintä on syödä luonnollista ravinteikasta ruokaa - tarpeeksi.  Joskus liian vähäisellä syömisellä, voi aiheuttaa itselleen säästöliekin, jonka aikana keho ei kuluta energiaa enää normaalisti, jolloin paino ei laske. 

4. rasvasolut haluavat pitää itsestään kiinni. Kun rasvaa on poistunut kehosta, rasvasolu oikein odottaa, että se saa rasvaa takaisin. Rasva myös palaa huonommin ikääntyessä, sillä perusaineenvaihdunta ja kudosten uusiutuminen hidastuu. 

5. naisilla rasva ei halua lähteä etenkään vatsan ja pyllyn seuduilta. Usein rasvat lähtevät näiltä alueilta vasta kun ruokavalio on erittäin tiukka ja liikuntatottumukset mintissä ja stressinhallinta sekä uni priimaa. 

6. toisilla meistä on suurempi taipumus lihavuuteen kuin toisilla ja vaikka noudattaisimme super terveellisiä elämäntapoja, painonpudotus voi silti olla haastavaa. 

7. toistuva laihduttaminen vaikeuttaa painonpudotusta ja rasvaprosentin pienentämistä. Lopeta siis laihdutus kokonaan ja aloita loppuelämän terveellinen elämä. 

 

Mitään näistä kohdista ei pidä kammota tai pelätä. Pahin mitä usein tapahtuu, on ruveta pelkääämään syömistä. Syömistä ei pidä pelätä. Hyvin koostettu ravitsemus vie aina kohti itselleen ihanteellista kehonkoostumusta ja ylläpitää terveyttä. 

HUOMIO HUOMIO!

On terveellisempää olla vähän ylipainoinen sporttailija kuin laiha lahna. Kehonkoostumus ei oikeuta olemaan liikkumatta tai syödä miten sattuu. Terveelliset ruokailutottumukset ja liikunta kuuluu kaikille! 

 

Mun top 3 vinkit painonpudottajille ja painonhallintaan:

 

1. Löydä liikunta, josta sä tykkäät. Ja sen lisäksi joku muu motivaatio liikkumiseen kuin se painopudotus. Jos ei itseltä löydy motivaatiota, niin varmaan joltain kaverilta löytyy. Mä rakastan liikkumista, melkeinpä lajista viis ja mulla on paljon lajitovereita tässä asiassa. Ota yhteyttä johonkin meistä. 

2. Syö terveellisesti ja syö tarpeeksi usein. Tekee hyvää - AINA.  3-5 kertaa päivässä, 3-5 tunnin välein, jokaisella aterioinnilla kasviksia, marjoja, hedelmiä ja sopivasti proteiinia ja hyvää hiilihydraattia. Elämä on - yhtä syömistä!

3. Stressi kuuluu elämään, mutta sitä voi yrittää oppia hallitsemaan. Älä murehdi ja muista levätä. Kun lepää hyvin, jaksaa paremmin. 

 

 

Jos kaipaat mun tai Juhan apua sun matkalle, niin ota reippaasti yhteyttä! 

[email protected]

Henkilökohtaisen valmennuskokeilun hinta on 49eur (normaalisti valmennus 100eur)

Pienryhmävalmennuskokeilun hinta on 25eur. Jos sitoudut treenaamaan 3x viikossa pienryhmissä, saat kaupan päälle ravitsemus kartoituksen ja ohjeita järkevään liikuntaa tukevaan ruokailuun. 

Kysy lisää ja varaa oma valmennus [email protected]

 

 

 

Treeniterkuin 

Ulpu Puhakka, Kehonhallinnan Koreografi

 

Syksyn pienryhmät Ulpustudiolla, Selkämerenkatu 4, Ruoholahti :

 

Ma Kahvis klo:15.35-16.20, valmentajana Ulpu

Ma, ti, ke ja to voimavalmennus klo:17.30, valmentajana Ulpu

Ke pilates klo:16.00, valmentajana Marjis

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.